Ensinnäkin täytyy sanoa, että kivasti Petterin ammattilaisura on mennyt. Kun Petter 77-kiloisena riisui paitansa toukokuussa 2008, niin tuskin itsekään olisimme uskoneet että kolmea vuotta myöhemmin Petter on alemman raskaansarjan Suomen mestari, on kukistanut Pohjoismaiden rankingykkösen, otellut kahdesti TV-illoissa ja myös otellut raskaansarjan Suomen mestaruudesta.
Valmistautuminen SM-otteluun sujui heikosti. Loukkaantumiskierre alkoi noin kuusi viikkoa ennen ottelua Lontoossa ja tänä aikana Petterillä oli kolme eri vammaa, jotka melkolailla estivät esimerkiksi sparrauksen. Otteluun olisimme lähteneet muutenkin altavastaajan asemasta, joten lähtökohdat otteluun eivät olleet kovin hyvät.
Olimme kuitenkin toiveikkaita. Ihmeitä tapahtuu jos niihin uskoo, se on nähty monenmonta kertaa. Lähdimme toiveikkaina voittamaan ottelua.
Perjantaina automatka Vaasaan ja punnitus menivät mukavasti. Petter sai raskaansarjan mittoihin ja miesten välinen paino-ero oli pudonnut toukokuisesta 40 kilosta 30 kiloon. Katajistokin auttoi siinä pudottamalla hieman painoaan.
Punnituksessa Petter painoi 92,7 kiloa vaatteet päällä ja Katajisto 122,2 kiloa. Muuten punnitus sujui odotetun leppoisissa merkeissä. Kumpikaan ottelijoista ei ole mikään uhoaja.
Lauantai alkoi mukavasti. Lääkärintarkastuksen jälkeen löimme hieman pistareita ja mukavan terästi iskut lähtivät. Taktiikka oli selvä. Liikkua sivuttain, enemmän oikealla puolelle, suojata hyvin itseä Katajiston hyökätessä ja sekoittaa hänen rytmiä tekemällä itse päättäväisi aloitteita iskemällä yksinkertaisia iskusarjoja.
Ennen ottelua tapahtui sellaisia asioita, joita en ole ikinä nähnyt 12 vuoden aikana, jonka olen ollut nyrkkeilyn kanssa tekemisissä. Mutta niistä enemmän tämän kirjoituksen lopussa.
Ottelu alkoi kohtalaisesti. Avauserä meni Jannelle, mutta toisesa erässä Petter osui Jannea aika hyvin ja sai pienen myllytyksen tehtyä. Kolmaskin meni kohtalaisesti, mutta pikku hiljaa Jannen paino- ja myös taitoetu alkoi näkyä.
Janne otteli itsevarmasti ja leikkasi hyvin Petterin liikkeen eteen. Ottelu pysyi tasaisena kun Petter pysyi liikkeessä ja iski sieltä omia aloitteita. Hän osui Janneen varsin helposti, mutta Katajisto kesti iskut hyvin. Erien lopussa Petterin liike heikkeni ja Janne sai häntä kiinni.
Neljännessä erässä Jannen oikea koukku osui hyvin ja pudotti Petterin, joka toipui kuitenkin hyvin ja teki viidennestä ja kuudennesta erästä tasaisia. Etenkin viides erä oli oikein hyvää nyrkkeilyä Petteriltä, jonka suoritukseen olen muutenkin tyytyväinen. Harjoitusmahdollisuuksin nähden Petter nyrkkeili erittäin hyvin.
Seitsemännessä erässä Katajisto upotti oikean alakoukun Petterin kylkiluihin ja ottelu päättyi siihen. Petterin kylkiluu murtui ja edessä oli kivulias dopingtesti ja yö. Onneksi Petterillä oli kihlattu Sofia mukana matkassa, hoivaamssa mestaria.
Videokuvaa ottelusta:
Janne Katajisto voitti siis raskaansarjan Suomen mestaruuden. Kaikki kunnia hänelle! Janne oli hyvässä kunnossa ja nyrkkeili järkevästi ja hyvin. Vaikka meidän valmistautuminen otteluun olisi sujunut suunnitellusti, niin uskon että Janne olisi siinäkin tapauksessa Suomen mestari. Parempi mies voitti!
Ottelua ennen on aina loan heittoa ja niin tälläkin kertaa. Molemmat tahot heittivät aika kovaa läppää, eikä siinä mitään. Se kuuluu hommaan ja tekee asioista mielenkiintoisia.
Ottelupaikalla en ole kuitenkaan ikinä nähnyt tapahtuvan järjestäjätaholta halveksuvaa käytöstä toista ottelijaa kohtaan. Kerta se on ensimmäinenkin.
Petter kutsuttiin kehään ilkkumanimellä. Ennen Katajiston kehääntuloa ottelunjärjestäjät kulkivat kehän ympäri kannatellen lakanaa, jossa luku "Janne tyrmää se". Ihan vaan tiedoksi järjestäjille, että Petter Antman on ihminen ja tuollainen lakana on ihmisarvoa alentava.
Lisäksi kehässä kehäkuuluttaja jatkoi ilkkumanimellä puhuttelimista. Suomen Ammattinyrkkeilyliitto oli kuulemma juuri ennen kehään tulemistamme poistattanut kehästä yhden järjestäjien ripustaman lakanan.
Illan muut järjestelyt olivat täydelliset, mutta tapahtumat juuri ennen olivat hyvin mauttomia, enkä käsitä mitä promoottoritaho sillä haki. Aina ennen molempia ottelijoita on arvostettu ja kohdeltu tasavertaisesti ottelupaikalla. En ole koskaan aiemmin nähnyt kenenkään ottelijan kunniaa loukattavan kehässä juuri ennen ottelua. Ei ainakaan järjestäjien taholta.
En myöskään käsitä miksi tapahtumaan oli ängetty maammelaulu. Eihän se kuulu kansallisiin tapahtumiin ja eihän tätä tapahtuu yritetty edes tehdä arvokkaaksi.
Ensin haukutaan toista ottelijaa kehästä käsin, alennetaan hänen ihmisarvoa, sitten soitetaan arvokkaasti maammelaulu, sitten haukutaan lisää ja ottelu käyntiin. Ei mitään linjaa arvokkuuden suhteen. Tapahumat ennen ottelua eivät mielestäni olleet raskaansarjan SM-ottelun arvon mukaisia.
Alla viestini tapahtuman järjestäjille Markus Lammille ja Petro Koskimiehelle:
